Männistöön kunnostettiin ”hyvän ilman kirkko”

Männistöön kunnostettiin ”hyvän ilman kirkko”

Kuopion Männistön Pyhän Johanneksen kirkko valmistui 30 vuotta sitten. Arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelemassa kirkossa oli syksyllä 2022 perus­korjauksen aika. Rakennus­palvelu Saneko Oy:n urakoima vaativa korjaus valmistui marraskuun lopussa.

Männistön kirkon peruskorjauksessa pyrittiin yksityiskohtia myöten siihen, että kirkon ilme muuttuisi mahdollisimman vähän. Rakennuksen käytettävyys kuitenkin tuotiin nykyaikaan. Kirkon tiloissa oli ollut jo jonkin aikaa sisäilmaongelmia ja muun muassa niihin haluttiin nyt ratkaisuja.

– Tämä on ollut hyvin mielenkiitoinen, mutta vaativa hanke. Kokeneelle korjausrakentajallekin on riittänyt haasteita, Sanekon työmaamestari Seppo Nissinen esittelee.

Peruskorjauksen tilaajan ja Sanekon välinen yhteistyö on korjauksen aikana sujunut hyvin, työmaan asioita ollaan käyty yhdessä erittäin aktiivisesti. Ongelmia voi tällaisessa työssä välillä tulla esille, mutta niihin on etsitty yhdessä parhaita ratkaisuja. Asiat ovat edenneet sujuvasti.

Tekninen isännöitsijä Sami Purovesi (vas.), työpäällikkö Matti Luostarinen ja työmaamestari Seppo Nissinen pohtimassa töiden etenemistä.

Kirkon rakenteita purettiin ja uusittiin useissa kohdin.

Uniikkeja yksityiskohtia

Männistön kirkossa on uniikkeja yksityiskohtia. Esimerkiksi remontin aikana ryhmä amerikkalaisia arkkitehtiopiskelijoita Jyväskylästä kävi tutustumassa työmaahan. Ulkomaisia arkkitehtiopiskelijaryhmiä on jo aiemmin käynyt tutustumassa kirkkoon, tekninen isännöitsijä Sami Purovesi Kuopion evankelis-luterilaisen seurakunnista mainitsee.

Ainutlaatuiset arkkitehtoniset ratkaisut ovat usein näyttäviä, mutta ne voivat peruskorjauksessa olla korjauksen suunnittelun ja toteutuksen kannalta varsin hankalia. Esimerkiksi yksityiskohtaisesti ja vain tässä kohteessa suunniteltuja ja käytettyjä rakenteita on paljon.

Sanekon työpäällikkö Matti Luostarinen kertoo, että erityisesti tällaisessa erikoiskohteessa korjaustöiden hyvä suunnittelu on tärkeää.

– Tavoite eli ”hyvän ilman kirkko” niin rakennuksessa työskenteleville kuin siinä kävijöille on nyt saavutettu.

Ilmastointi kuntoon

Monitoimikirkoksi suunnitellun rakennuksen yksi kunnostuskohteista oli ilmastoinnin parantaminen. Parempi sisäilma merkitsee rakennuksessa työskenteleville terveellistä työpaikkaa ja myös rakennuksessa vieraileville aiempaa parempaa ilmanlaatua.

Ilmastoinnin uusimiseen liittyy esimerkiksi rakennuksen vanhojen ilmastointikanavien purkaminen ja uusien kanavien rakentaminen. Samaan tavoitteeseen tähtäävät myös ikkunoiden tiivistyskorjaukset, räystäspeltien asentaminen sekä julkisivuseinien tuuletuksen parantaminen.

Korjaustöiden aikana tärkeää on ollut myös olosuhteiden hallinta eli muiden tilojen pölyttömyys. Tämä on vaatinut tarkkaa suunnitteluja ja tilojen hyviä suojauksia.

Esteitä pois, lattia kuntoon

Kirkon korjausrakentamista on tehty osin myös ennakoivasti. Kokonaisremonttiin kuului myös sisäseinien purkuja ja huonejärjestyksen muutoksia. Myös yleisö-wc-tilat on kunnostettu.

Vanhoissa lattialaatoissa ei ollut liikuntasaumoja, joten laattoja on haljennut lämpölaajenemisen vuoksi. Tämäkin ongelma on nyt korjattu. Kun rakennusta on korjattu nykyaikaan, myös esteettömyys on otettu huomioon. Kirkkoon on rakennettu hissi ja hissikuilu.

Sanekolla on monipuolista osaamista, joten se on kirkon peruskorjaustyömaalla tehnyt paljon töitä omien osaajiensa voimin. Työmaalla on lisäksi ollut useita aliurakoitsijoita.

Hankkeen kokonaiskustannus suunnitteluineen oli noin 2,2 miljoonaa euroa.

Rakennuksen aiempi tyyli piti säilyttää, mutta uusin teknisin keinoin. Esimerkiksi lattia jouduttiin uusimaan ja tekemään laatoille liikuntasaumoja.

Valon kirkko on nimensä mukainen. Remontin aikana pölyltä suojattiin kirkkosalissa muun muassa urut.

Rakenteita suojattiin rakennuksen eri osissa.

Kokonaisremontissa purettiin myös sisäseiniä ja tehtiin muutoksia huonejärjesteykseen.

Saneko somessa

Tutustu hankkeisiimme ja pysy mukana seuraamalla meitä somessa!

Rakennuspalvelu Saneko Oy on monipuolisia rakennuspalveluita tarjoava rakennusliike. Olemme kasvava ja kehittyvä yritys, joka panostaa ammattimaiseen projektinhallintaan, sujuvaan yhteistyöhön ja korkeaan laatuun.

Yritys

Rakennuspalvelu Saneko Oy
Sammonkatu 8
70500 Kuopio

Laskutus

Käsittelemme ainoastaan sähköisiä laskuja.

Sähköiset laskut
Verkkolaskuosoite: 003721227933
Verkkolaskuoperaattori: Pagero Oy
Välittäjäntunnus: 003723609900
Y-Tunnus: 2122793-3

Sähköpostilaskut ja paperiset laskut
Rakennuspalvelu Saneko Oy
OVT 003721227933
PL 908
02066 DOCUSCAN

Sähköpostilla toimitettavat ostolaskut: admicom@xbs-salo.com

Huomioittehan, että myös sähköpostitse toimitettavan laskun otsikkokentässä tulee olla OVT-tunnus merkittynä.

Ajankohtaista