Suomen Vahvimmat Platina-sertifikaatti 2013-2023

Suomen Vahvimmat Platina-sertifikaatti 2013-2023

Rakennuspalvelu Saneko Oy:lle myönnettiin Suomen Vahvimmat Platina-sertifikaatti vuosilta 2013-2023

Noin 9% suomalaisista yrityksistä täyttää sertifikaatin tiukat kriteerit. Luokitus todentaa yrityksen erinomaiset taloudelliset tunnusluvut, positiiviset taustatiedot sekä hyvän maksukäyttäytymisen. Rakennuspalvelu Saneko Oy on ollut Platina luokassa nyt jo vuodesta 2013 lähtien.

Sanekon liiketoiminta on ollut kasvussa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli  noin 5m€.

Hienosta kasvusta huolimatta, meille on tärkeää jatkuvuus, luotettavuus ja kannattava liiketoiminta. Tämän vuoksi, olemme todella otettuja, että kuulumme edelleen, jo kymmenettä vuotta peräkkäin Suomen Vahvimpien joukkoon.

Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti myönnetään yritykselle, jonka luottoluokitus on ollut korkeimmassa luokassa (AA+ tai AAA) vähintään kolmena peräkkäisenä vuonna.
Platina luokitus toimii merkkinä pitkäkestoisesta luotettavasta ja kannattavasta liiketoiminnasta.

– Tämä on ollut hyvin mielenkiitoinen, mutta vaativa hanke. Kokeneelle korjausrakentajallekin on riittänyt haasteita, Sanekon työmaamestari Seppo Nissinen esittelee.

Peruskorjauksen tilaajan ja Sanekon välinen yhteistyö on korjauksen aikana sujunut hyvin, työmaan asioita ollaan käyty yhdessä erittäin aktiivisesti. Ongelmia voi tällaisessa työssä välillä tulla esille, mutta niihin on etsitty yhdessä parhaita ratkaisuja. Asiat ovat edenneet sujuvasti.

Saneko somessa

Tutustu hankkeisiimme ja pysy mukana seuraamalla meitä somessa!

Rakennuspalvelu Saneko Oy on monipuolisia rakennuspalveluita tarjoava rakennusliike. Olemme kasvava ja kehittyvä yritys, joka panostaa ammattimaiseen projektinhallintaan, sujuvaan yhteistyöhön ja korkeaan laatuun.

Yritys

Rakennuspalvelu Saneko Oy
Sammonkatu 8
70500 Kuopio

Laskutus

Käsittelemme ainoastaan sähköisiä laskuja.

Sähköiset laskut
Verkkolaskuosoite: 003721227933
Verkkolaskuoperaattori: Pagero Oy
Välittäjäntunnus: 003723609900
Y-Tunnus: 2122793-3

Sähköpostilaskut ja paperiset laskut
Rakennuspalvelu Saneko Oy
OVT 003721227933
PL 908
02066 DOCUSCAN

Sähköpostilla toimitettavat ostolaskut: admicom@xbs-salo.com

Huomioittehan, että myös sähköpostitse toimitettavan laskun otsikkokentässä tulee olla OVT-tunnus merkittynä.

Ajankohtaista