Sanekon vuosittainen henkilöstökysely järjestetiin taas vuoden 2025 lopulla. Kyselyssä kartoitettiin työtyytyväisyyttä, työolosuhteita ja -turvallisuutta, työhyvinvointia, yrityksen arvoja, johtamista sekä sisäistä viestintää. Henkilöstökyselyn tavoitteena on kerätä tietoa henkilöstön kokemuksista, jotta voimme tehdä tietoon perustuvia päätöksiä työympäristön, johtamisen ja toimintakulttuurin kehittämiseksi.
Vastausprosentti oli tänä vuonna 82,4 %. Kyselyn tuloksista kävi ilmi, että työhyvinvointi, luottamus johtoon ja esihenkilöihin sekä työmotivaatio ovat erinomaisella tasolla. Työn kuormitukseen liittyvät tekijät, henkilöstöedut ja sisäinen viestintä saivat suhteessa muihin vastauksiin heikommat arviot, mutta ovat silti hyvällä/tyydyttävällä tasolla. Kysyimme myös avoimia kehitysehdotuksia henkilöstöltä.
Tulokset on käyty toimihenkilöiden kesken läpi ja kehitämme toimintaamme kyselyn perusteella. Alta voit lukea muutamia nostoja kyselystä!
Työyhteisö ja tuki
Työilmapiiri koetaan hyväksi, ja työntekijät kokevat saavansa tukea ja arvostusta. Mahdollisuus olla oma itsensä ja työyhteisön sisäinen tuki korostuvat vahvuuksina. Vaikka Sanekon henkilöstön määrä on kasvanut reilusti edellisestä vuodesta, on hienoa nähdä, että henkilöstö kokee yhteisöllisyyden ja hyvän tiimihengen säilyneen ja jopa parantuneen.
”Luotan työni jatkuvuuteen” -kysymyksen vastausten keskiarvo oli 4,35 (asteikolla 1-5). Tämä vastausarvo on erityisen hieno rakennusalan nykytilanteessa.
Työilmapiiri tiimissäni on hyvä
Asteikolla 1-5
Työyhteisössäni saan tukea ja apua tarvittaessa
Asteikolla 1-5
Työyhteisössä jokainen voi olla oma itsensä
Asteikolla 1-5
Työtyytyväisyys ja motivaatio
Henkilöstö on ylpeää työstään, kokee työn mielekkääksi ja haluaa kehittyä. Suositteluhalukkuus on noussut edellisvuodesta (2024: 4,33), mikä kertoo vahvasta sitoutumisesta ja positiivisesta kokemuksesta Sanekolla. NPS-luku (Net Promoter Score) oli 64, joka on erinomainen. Nämä tulokset ovat meille tärkeitä, haluamme jatkossakin pitää huolta siitä, että meillä on hyvä olla töissä.

NPS-luku kuvaa tyytyväisyyttä. Arvot 30-50 ovat hyviä. Arvot 50-70 erinomaisia.
Miten todennäköisesti suosittelisit Sanekoa työnantajana tuttavallesi?
Asteikolla 1-5
Olen ylpeä työstäni ja sen tuloksista
Asteikolla 1-5
Haluan kehittyä työssäni
Asteikolla 1-5
Luottamus johtoon ja esihenkilöihin
Sanekon henkilöstö kokee johtoon ja lähiesihenkilöihin kohdistuvan luottamuksen erittäin korkeaksi. Johto tunnetaan hyvin, yhteydenotto on helppoa ja ohjeisiin luotetaan.
Luotan yrityksen johtoon
Asteikolla1-5
Luotan lähiesihenkilööni ja hänen ohjeisiinsa
Asteikolla 1-5
Yrityksen johto on helposti tavoitettavissa
Asteikolla 1-5
Henkilöstökyselyt ovat olennainen osa toimintamme kehittämistä ja ne auttavat luomaan entistä parempaa työympäristöä kaikille sanekolaisille. Rakennusalan vaikeuksista huolimatta työyhteisömme hyvinvointi ja yhteistyö eivät ole kärsineet, mikä on erittäin hieno asia.
