Niuvanniemen sairaalan oma ravintokeskus on parhaillaan mittavan peruskorjauksen kohteena. Yli puolitoista vuotta kestävässä hankkeessa ravintokeskuksen tilat uudistetaan kokonaisvaltaisesti, mutta käyttötarkoitus ei muutu. Saneerauksen jälkeen tiloissa on edelleen suurtalouskeittiö, ruokasali sekä juhlasali.
Niuvan ravintokeskus muodostuu kahdesta 1800-luvun lopulla rakennetusta massiivitiilirakennuksesta. Rakennuksia on aiemmin yhdistänyt 1950-luvulla rakennettu yhdysosa. Vanha yhdysosa on purettu ja sen tilalle rakennetaan kaksikerroksinen uudisosa, joka mahdollistaa nykyaikaisen talotekniikan sijoittamisen rakennukseen.
..

Kuvassa keskellä ravintokeskuksen uudisosa. Ravintokeskuksen kokonaispinta-ala on 1670 bruttoneliömetriä.
Kaksivaiheinen hanke
Niuvan ravintokeskuksen saneeraus toteutetaan kahdessa vaiheessa: kehitysvaiheessa ja toteutusvaiheessa.
Kehitysvaihe käynnistyi helmikuussa 2025 purkutöillä. Sen tavoitteena oli selvittää rakennuksen rakenteellinen tilanne ja kartoittaa purkutöiden aikana esiin tulevat mahdolliset yllätykset, joita tämän ikäisissä rakennuksissa voi esiintyä.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan rakennuksen keskiosa oli tarkoitus peruskorjata. Kehitysvaiheen aikana kuitenkin todettiin, että toiminnallisesti ja teknisesti kestävämpi ratkaisu on rakentaa keskiosaan kokonaan uusi rakennusosa. Näin nykyaikainen talotekniikka voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisesti.
Keskiosan muuttuminen uudisrakennukseksi oli hankkeen merkittävin muutos, sillä uusi rakennusosa edellytti erillistä lupaprosessia.
Kehitysvaihe loi vahvan pohjan hankkeen toteutukselle. Projektinjohtourakoitsijana Saneko vastaa myös suunnittelun ohjauksesta. Kehitysvaiheessa tehtyä suunnittelua on toteutusvaiheessa tarkennettu yksityiskohtatasolla.
Kulttuurihistoriallinen kohde asettaa reunaehdot
Niuvan ravintokeskus on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja suojeltu kohde. Tämä asettaa rakentamiselle erityisiä vaatimuksia, sillä rakennusten ulkonäköä tai alkuperäisiä rakenteita ei voida muuttaa. Erityisesti talotekniikan sijoittaminen vaatii tarkkaa suunnittelua, koska ratkaisut on toteutettava olemassa olevien rakenteiden ehdoilla.
Työskentely sairaala-alueella edellyttää myös erityistä huolellisuutta. Työmaan vastaava työnjohtaja Antti Laakso kertoo, että kohteessa huomioidaan turvallisuusjärjestelyt perusteellisesti. Työmaa on rajattu tarkasti, kulunvalvonta on järjestetty asianmukaisesti, työntekijät perehdytetään kohteeseen ja sen erityispiirteisiin. Lisänä tässä kohteessa henkilöstö noudattaa salassapitovelvollisuutta.
Työt etenevät suunnitellusti
Tällä hetkellä työmaalla tehdään muun muassa keittiötilojen akryylibetonilattioita, seinien pohjamaalauksia sekä kylmiö- ja pakaste-elementtien asennuksia. Myös talotekniikan asennustyöt ovat käynnissä ja rakennuksen ulkopuolella rakennetaan katosten rakenteita.
Työmaan vahvuus on ollut noin 30–50 työntekijän välillä. Työnjohtoa työmaalla on samanaikaisesti 2–4 henkilöä.
”Hanke etenee hyvin ja loppuvuodesta ollaan valmiita. Kokonaisuudessaan työt etenevät tavoitteiden mukaan. Yhteistyötä tehdään tiiviisti isossa hankeorganisaatiossa. Yhteistyö on toiminut erinomaisesti.” Antti Laakso kertoo.

Avoin vuorovaikutus on ollut avain toimivaan yhteistyöhön
Hankkeen onnistumisen keskeinen tekijä on ollut tiivis yhteistyö kaikkien osapuolten välillä. Hankeorganisaatio on laaja ja siihen kuuluu noin 20 asiantuntijaa, suunnittelijaa, valvojaa ja tilaajan edustajaa, joten viestinnän merkitys korostuu.
Tilaajana hankkeen läpimenosta vastaava Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Tuomas Koivumäki kertoo, että projekti on edennyt hyvässä yhteistyössä. Hän kiittää erityisesti Sanekon viikoittaista tiedottamista, joka on Koivumäen mukaan muodostunut esimerkilliseksi käytännöksi.
”Yhteistyö Sanekon kanssa on sujunut hyvin. Työmaan viikkotiedottamisesta on muodostunut hankkeessa eräänlainen ilmiö – perjantaisin lähetettävä viikkotiedote kokoaa hankkeen ajankohtaiset asiat yhteen ja joskus unohtunutta liitettä muistetaan kysellä perään.”
Työmaan johto saa kiitosta ammattimaisuudesta. Esimerkiksi aikatauluja seurataan huolellisesti, ja työmaan toimenpiteet varmistavat, että hankkeen eteneminen pysyy sovitussa rytmissä.

Kuvassa vastaava työnjohtaja Antti Laakso ja aluevastaava työnjohtaja Olli-Pekka Kokkonen.
– Työmaan toiminta on ollut ammattimaista ja yhteistyö hankkeessa on sujunut hyvin. Vastaava työnjohtaja Antti Laakson vetämän työmaatiimin toiminta on ollut monella tapaa esimerkillistä, ja hankkeen arjen hallinta sekä aikatauluseuranta ovat olleet järjestelmällisiä. Myös projektipäällikkö Matti Luostarinen on ollut tiiviisti hankkeen päällä ja ymmärtänyt hyvin tilaajan tavoitteet ja toimintatavat, Tuomas Koivumäki kertoo.
Kehitettävää löytyy aina, kuten kaikissa hankkeissa. Esimerkiksi kustannusseurannan käytäntöjä on hankkeen aikana kehitetty yhdessä. Koivumäen mukaan kokonaiskuva on jäänyt positiiviseksi ja kustannustaso on tässä vaiheessa sovitun mukainen.
Hankkeessa tehdään tiivistä ja säännöllistä yhteistyötä tilaajan sekä suunnitteluorganisaation kanssa. Meille on tärkeää, että tilaajan tavoitteet hankkeelle täyttyvät. Kiitokset hyvästä yhteistyöstä jo tässä vaiheessa, Matti Luostarinen kommentoi.
Niuvan ravintokeskuksen luovutus on loppuvuodesta 2026. Työmaan arki jatkuu normaalisti vaihe kerrallaan kohti valmista lopputulosta!
