Meille töihin

Liity Sanekon tiimiin!

Ihmisistä huolehtien,
yhdessä onnistuen

Sanekolla uskomme, että jokainen työ alkaa ihmisestä. Työntekijöidemme hyvinvointi ja turvallisuus ovat meille ensiarvoisen tärkeitä, sillä ne ovat perusta onnistuneelle ja laadukkaalle tekemiselle.

Tarjoamme selkeää työnohjausta ja huolehdimme turvallisista työoloista kaikissa projekteissamme. Kun perusasiat ovat kunnossa, on tilaa oppimiselle, kehittymiselle ja omien vahvuuksien esiin tuomiselle.

4,33

ASTEIKOLLA 1-5

Miten todennäköisesti suosittelisit Sanekoa työnantajana tuttavallesi?

Henkilöstökysely 11/2024

Kasvua, luottamusta ja yhdessä onnistumista

Meille on tärkeää, että jokainen tiimimme jäsen tuntee olevansa arvostettu ja osa merkityksellistä kokonaisuutta. Työyhteisömme tukee ammatillista kasvua ja tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä omalla urapolullasi – olitpa kokenut konkari tai uusi tulokas.

Tule osaksi joukkuettamme, jossa yhteistyö, luottamus ja inhimillisyys ovat kaiken tekemisen ytimessä. Rakennetaan yhdessä menestyviä hankkeita – ihmiseltä ihmiselle.

Liity Sanekon tiimiin!

Hae meille töihin ja luo kanssamme kestävää tulevaisuutta!

Haemme jatkuvasti osaavia ja ennen kaikkea innokkaita tekijöitä monipuolisiin hankkeisiimme. Meillä pääset osaksi ammattitaitoista ja kannustavaa työyhteisöä, jossa arvostetaan tekemisen meininkiä ja halua kehittyä.

Lähetä alta avoin hakemus!

Tule rakentamaan kanssamme onnistumisia – ihmiseltä ihmiselle.

Avoin hakemus

    Saneko somessa

    Tutustu hankkeisiimme ja pysy mukana seuraamalla meitä somessa!

    Rakennuspalvelu Saneko Oy on monipuolisia rakennuspalveluita tarjoava rakennusliike. Olemme kasvava ja kehittyvä yritys, joka panostaa ammattimaiseen projektinhallintaan, sujuvaan yhteistyöhön ja korkeaan laatuun.

    Yritys

    Rakennuspalvelu Saneko Oy
    Sammonkatu 8
    70500 Kuopio

    Laskutus

    Käsittelemme ainoastaan sähköisiä laskuja.

    Sähköiset laskut
    Verkkolaskuosoite: 003721227933
    Verkkolaskuoperaattori: Pagero Oy
    Välittäjäntunnus: 003723609900
    Y-Tunnus: 2122793-3

    Sähköpostilaskut ja paperiset laskut
    Rakennuspalvelu Saneko Oy
    OVT 003721227933
    PL 908
    02066 DOCUSCAN

    Sähköpostilla toimitettavat ostolaskut: admicom@xbs-salo.com

    Huomioittehan, että myös sähköpostitse toimitettavan laskun otsikkokentässä tulee olla OVT-tunnus merkittynä.

    Ajankohtaista